Sivun näyttöjä yhteensä

19.1.2013

Pesän rakentamisen taito, eli kuinka opin rakastamaan majailua

Heipparallaa ihmiset ympärilläni!

Viimeisen vuoden aikana olen tonkinut sisintäni ja löytänyt sieltä lapsen. Tarkoitan siis sisäistä lapsenmielisyyttä. Olen palauttanut mieleeni huolettomien nuoruusvuosien lempiharrastuksen: majojen rakentamisen. Oi muistatte kai ne lakanoista ja tyynyistä pöytien alle rakennetut hökkelit, tai kirjakasoista rakennetut pylväät joiden varaan viriteltiin äidin huiveja markkeeraamaan kattoja ja seiniä? Miksi tällaisista viihdykkeistä pitäisi luopua kun kasvaa aikuiseksi? No, en minäkään sille mitään hyvää syytä keksinyt.


Rakensimme Ripan kanssa yhteistuumin ensimmäisen aikuisiän majamme sänkyyn. Virittelimme sängyn jokaiseen kulmaan erilaisia keppimäisiä esineitä, kuten luudan- ja mopinvarsia, ja viritimme niiden ylle pari lakanaa. Hyvin yksinkertaista, mutta toimi. Ainoa vaan, että teimme kyseisestä häkkyrästä vähän turhan tiiviin mistä syystä siellä tuli aivan hillittömän kuuma. Sitäpaitsi siellä tuli nopeasti aika tylsää, patjan joustavuudesta johtuen kun ei voinut esim. pelailla lautapelejä ja katon mataluus taas esti Rippaa istumasta, joten majan ainoa aktiviteettimahdollisuus oli makoilu.

No, joitain viikkoja myöhemmin kävimme hakemassa lähimetsän hakkuualueelta jämäpuuta, kolme pitkää ja ohutta puunoksaa tai saattoivat ne olla runkojakin, ja rakensimme niistä majamaisen katoksen olohuoneen sohvasängyn ylle.
Rakennelmasta oli alunperin tarkoitus tulla perinteinen maja, mutta kunnianhimon iskiessä lopputulos lähenteli enemmän viilentävää katoksellista keidasta. Tässä rakennuspalikoina käytetty lakanaa (katto), vanhaa verhoa (harmaa kangas), alunperin äidin takkiin tarkoitettua samettikangasta (punamusta kangas) sekä mummovainaan Intiasta tuomaa isoa huivia (oranssi päätykangas). Tämä rakennustaiteen taidonnäyte pysyi pystyssä monta kuukautta. Lopulta se oli pakko ottaa alas, että kattona toiminut lakana saatiin pestyä. Hankaloitti näet petivaatteiden vaihtoa, kun ainut käytössä ollut lakana (meillä on niitä vain kaksi) piti pestä, kuivattaa ja laittaa uudelleen sänkyyn samana päivänä. Suunnitelmissa on, että tuo elegantti katos pystytetään uudestaan jahka löydämme siihen sopivat kankaat jostain, jos vaikka saisi koko homman tehtyä samasta materiaalista! Puukehikko koristaa olohuonettamme edelleen sisustuselementtinä.

Kun muutimme asumaan nykyiseen asuntoomme yksi asia mihin rakastuin oitis oli vaatehuone. Mielessäni pörräsi jo silloin suunnitelma pienestä olokolosta jonka voisin rakentaa huoneen perälle jäävään syvennykseen. Eilen tartuimme härkää sarvista toteutimme vihdoin tämän visioni. Ladoimme lattialle huopia ja peittoja ja toimme täydennykseksi kasan tyynyjä. Voi pojat!
Kuvamuokkaus Ripan käsialaa
En ollut eläissäni tuntenut oloani niin mukavaksi missään. Istuin pesässäni monta tuntia fiilistellen. Mutta sitten Rippa sai ajatuksen: jospa tekisimme olokolosta niin suuren, että sinne mahtuisi kaksi ihmistä! Ryhdyimme tuumasta toimeen. Aluksi ideana oli irrorraa vaatehyllykön alimmat tasot, jotta pystyisimme istumaan seinää vasten samalla kun katsoisimme vastakkaisella hyllyllä nököttävän läppärin ruudulta jotain mukavaa ohjelmaa. Ikävä kyllä kovasta yrityksestä ja kiskomisesta huolimatta hyllyt eivät suostuneet irtoamaan. Täytyi siis muuttaa suunnitelmaa ja tällainen tämä nyt on:
"Patjan" rakenne on seuraava: pohjalla on kookas viltti, sen päälle on ladottu pehmusteeksi vanhoja vaatteita, sitten on päällekkäin kaksi petauspatjaa ja päällimmäisenä pehmoinen peitto. Tulos on yllättävän pehmeä ja mukava. On hauska tarkastella maailmaa lattiatasolta, kaikki näyttää suurelta ja mystiseltä. Sitäpaitsi tämä pesä toimii vallan hienosti myös vieraspetinä, itse voisin nukkua täällä vaikka kaikki yöt jollei komeampi puoliskoni siitä pahoittaisi mieltään. Että tervetuloa vaan kokeilemaan!
 Voitte kutsua minua hulluksi, mutta älkää tuomitko ennen kuin itse kokeilette majailun jaloa lajia. Sitä paitsi suurta Dalia lainaten: "Ainoa ero hullun ja minun välillä on, että minä en ole hullu."


7 kommenttia:

  1. Huikeaa, noin sitä pitää elää! :)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä :D yllättäen. Kannattaa kokeilla itsekin jos siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  3. Joo nyt uskaltaudun kommentoimaan kun viimeks siihen yllätit, olet siis rikoskumppani, tai rikokseen avustaminen vähintään! Siis lapsenahan majojen rakentaminen oli mitä parhainta ajanvietettä ja minne se on nyky lapsilta hävinnyt? tietokoneeseen ja muuhuin humpuukkin, Majat ja hökkelit metsissä ja mökillä takaisin!

    -Blesss- Janne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Ei siinä, kyllähän minäkin juuri nytkin täältä pesäkolosta dataan, mutta välillä tuntuu, että ylisuojelevuus on tappanut kaiken ikäisten ihmisten luovuuden.

      Poista
    2. Ei siinä! Me ollaan jo eletty meidän hurja nuoruus ;)
      Annetaan lasten ola lapsia taas ja annetaan tulla kolhuja ja mustelmia
      Ja voin uskoo kui mukavaa tommoses omassa sopes on datailla ^^

      Poista