Sivun näyttöjä yhteensä

26.8.2012

Kesätukan evoluutio aka kekseliäisyyden riemujuhlaa

Jauhan nyt taas vähän hiuksista kun en oikein muutakaan keksi. En ole koskaan tajunnut tyyppejä, jotka itkee kun kampaaja leikkaa tukasta pari senttiä liikaa. Ihan kuin se nyt olisi joku maailmanloppu! Hiukset kasvaa hurjaa vauhtia. Myöskin epäonnistuneiden mallinvaihdosten perään haikailu menee multa ohi, luulisi että samanmallinen tukka vuosi toisensa perään alkaisi ketä tahansa kyrpiä. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti, ei ne epäonnistuneimmatkaan muodissa olevat tukkahärpäkkeet maailmaa kaada, viimeistään vuoden päästä se hiirenhäntä-otsatukkayhdistelmä on vain huvittava muisto.

Tänä kesänä on tullut vaihdettua tukkatyyliä useammin kuin monet ukkopuoliset vaihtaa kalsonkeja. Olen nähkääs helposti kyllästyvää tyyppiä, minkä lisäksi imen itteeni vaikutteita vähän joka suunnalta ja heittäydyn tosi helposti esim. mainonnan uhriksi: jollain ihanalla vosulla telkkarissa on pinkkiviherkellertävä ja tosi rikotusti leikattu polkka -> menen pari siideriä päässä nyrhimään omaa lettiä kylppärin liian korkealla olevan peilin avulla -> lopputulos: joka puolelta eripituinen hirvitys, jonka takia on pakko kulkea kaksi viikkoa hattu päässä.

Vaihe 1: Punainen sivusiili
Oli ihan kiva sen kuukauden verran kun tuo väri päässä kesti hyvänä, sitten kyllästyin toispuoleiseen tukkapehkoon ja janosin muutosta jonka tarjosi

vaihe 2: Epämääräisen värinen otsis
Tää oli ihan jees, mutta jotain puuttu. Siispä seurasi

Vaihe 3: Mustaa, mustaa
Ihana, aivan lovely suorastaan ai että. Tykkäsin tästä kauheesti. Otsis kehysti kasvoja nätisti ja tukka näytti pitkältä ja paksulta, oli kiva leikkiä intiaanityttöä. Värjäsin tällä kertaa Vapaavalinnasta n. 4 €:lla löytyneellä Cameleolla, sävyllä 1.0 Black. Kaikesta netissä tapahtuneestä bashingistä huolimatta tuo oli mielestäni ihan pätevä tökötti: ei päästänyt värjäämisen jälkeen väriä ainakaan kuivana ja on vielä näin kuukauden päästäkin ihan hyvin säilyneen näköinen. Lisäksi sekä mustan että mustanruskean värin paketissa oli luottamusta herättävä "Low ammonia"-lätkä. Aion hakea seuraavana tukipäivänä lisää tätä mössöä.

Olin tyytyväinen karvoihini, kunnes tapahtui kohtalokas virhe. Olin juonut pari siideriä ja erehdyin selaamaan  Jack The Materialistin hiuspostausta ja tottakai innostuin sitten käyttelemään saksia vähän turhan vapautuneesti. Motoristen skilssien heikenneen tilan johdosta tuloksena oli jossain määrin Spinal Tap-henkinen, juurikin se joka puolelta eripituinen mulletti aka takatukka aka niskapiiska, josta ei sen hirveyden vuoksi ole edes säädyllistä kuvamateriaalia. Sanotaan nyt vaan, että en pitänyt tukkaa auki julkisesti kovin montaa kertaa sen pariviikkoisen aikana kun tuota hirvitystä jaksoin peilistä tuijotella ja kauhistella.

Tämän viikon tiistaina mitta tuli täyteen kesken Hotel Hellin tuijottamisen ja poistuin kaikessa hiljaisuudessa saniteettitiloihin tarkastelemaan kuontaloani joka suunnasta ja punnitsemaan vaihtoehtoja. Suunnilleen kymmenen minuuttia myöhemmin huolestunut avomieheni tuli tarkastamaan mikä maksaa ja löysi minut parikymmensenttisten hiustupsujen keskeltä sakset kädessä ja raivoisa palo silmissä leimuten. Kysyessään mitä ihmettä tapahtuu hän sai vastaukseksi yksinkertaisen vastauksen: "VEDIN TUKAN PERKELEESEEN!"

Vaihe 5: Ranskalaishenkinen polkkatukka
Tästä tykkään paljon. Maailman helpoin laittaa, ei tarvitse edes harjata, riittää kun kuivana vähä suhauttaa lakkaa. Tunnen myös ilman niskavilloissani ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen, siis ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun viimeksi kävin kampaajalla har har!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti