Sivun näyttöjä yhteensä

20.7.2012

Ikäkriisi...NOT!

Huomenna täytän vuosia. Taas? Justiinsahan mä täytin 23! Ihme kyllä ikäkriisiä ei tänä vuonna ole näkynyt. No joo, ne perus "en oo vieläkään saanu mitään aikaan"-kelat toki pyörii mielessä joka vuosi vanhetessa, mutta ei nekään oikein enää jaksa mun kiveksiä pahemmin raapia. Tänä vuonna olen jopa saamassa lahjoja ja kakun! Ripan sisko on luvannut tehdä mulle mustikka-valkosuklaajuustokakun mitä odotan kuola suunpielistä Bowie-paidalle valuen kuin Vantaanjoki sateisena päivänä. 

Oma sisko sen sijaan väläytteli, että toisi mulle ensi torstaina lahjaksi pienen pörröisen palleron. Kissavauvakuume on riivannut hulluilla leveleillä jo kuukausikaupalla joten tämä vihjailu aiheutti minussa marsumaisia ääniä jotka puhelinlinjoja pitkin varmaan vahingoittivat rakkaan siskoni kuuloelimiä semi vakavasti. Sori Mira. Vaikkei sieltä Helsingin päästä mulle karvaista kaveria kiikutettaisikaan, niin ollaan sellaisen hankkimisesta joka tapauksessa Ripan kanssa kovasti juteltu viime aikoina. Mummo kaipaisi hieman nuorta verta omalle reviirilleen haastamaan vanhuksen valtaistuinta, ettei pääse aivan tyystin vanhoina päivinään löysistymään. Sitä paitsi haluan pennun jonka voin kouluttaa salonkikelpoiseksi sylikissaksi, mummoa en uskalla edes nostaa syliin kun itsetietoinen rouva kynsii käsivarret viiruille ja silmät kuopistaan jos joku vähemmän kissojen nosteluun tottunut yrittää harjoitella syliinottotekniikoita kunnianarvoisella rouvalla. 

MUTTA! Tähän tulee huomenna muutos! Minna tuo kissavaihtoon Ripan veljen vanhan Pertsa-vaarin, joka on aivan mahdottoman leppoisa tapaus. Olen vasta kerran-pari päässyt tämän upean hepun tavannut, mutta jo nyt rakastunut. Siinä missä Lulu on hankala saada valjaisiin, viihtyy yksin eikä tykkää syliinottamisesta Pepe rakastaa ulkona vaeltelua ja antaa retuuttaa itseään vähän miten sattuu. Tosin Iso-Pepe on niin painava että tuskin tällainen kääpiö jaksaa sitä pahemmin nostella. Joka tapauksessa, niin paljon kuin Lulua rakastankin, on kiva saada vaihtelua. Kätevää, että koko poikaystävän perhe on kissahullua porukkaa.
Loppuun vielä potretti Kuningatar Lulusta tutkailemassa valtakuntaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti