Sivun näyttöjä yhteensä

13.5.2013

Vuoden tärkein viikko!

Nyt on kuulkaas tytöt ja pojat taas NE hetket käsillä. Ne hetket kun jokaisessa kunnollisessa suomalaisessa kodissa liimaannutaan kolmena iltana viikon sisään töllön ääreen jännäämään tuntikausiksi, että miten kotimaan käy. Ai mitä...mikä lätkä? Häh? Euroviisuista puhuttiin nyt, duh.

Olen kasvanut viisukodissa. Joka vuosi varmasti syntymästäni saakka olen katsonut vähintään finaalit. Suomessa viisut on mielestäni kokenut jonkinlaisen inflaation, en ole jaksanut oman maan karsintoja katsoa enää vuosikausiin, 2011 taisin vähän vilkaista kun sieltä on jäänyt joitain biisejä mieleenkin, mutta viimeistään tuo Uuden musiikin kilpailu on jotenkin pilannut itseltä koko touhun. On yritetty jotain Melodifestivalenin kaltaista vakavasti otettavaa ja kiinnostavaa showta mutta kaikki on suomalaiseen tapaan niin halvalla ja puoliteholla tehdyn näköistä, ettei oikein jaksa kiinnostaa.

Muistan kun olin pieni ja viisuihin pyrki joka vuosi useampi iso (iskelmä)nimi; oli Pave Maijasta, Kirkaa, Katri Helenaa ja jopa Nightwishin ja Ultra Bran kaltaisia suosikkiyhtyeitä. Yleensähän sinne finaaleihin kyllä lähti joku täysi tuntemattomuus ja Suomi jäi viimeisten joukossa unohduksen romukoppaan. Nykyään maailmalle lähtee edelleen tuntemattomuuksia, mutta edes karsinnoissa harvemmin nähdään enää ketään kiinnostavaa. Tietysti tänä vuonna mukana oli Stigi, mutta se Laululeija oli kyllä aika vaisu ja konservatiivinen yritelmä. En suuremmin perusta myöskään Malmöhön lähteneestä renkutuksesta, mutta eipä sitten tarvitse kauheasti surra jos Krista ei pääse semeistä jatkoon.

Kuuntelin Youtubesta jo alkuvuodesta joitakin silloin julkistettuja tämän vuoden ehdokkaita, mutta kuulin kaikki kappaleet vasta viime lauantaina, kun kakkoselta tuli Euroviisukatsaus, jossa oikein arvostelupaneelin kera katsottiin ja kuunneltiin läpi kaikkien maiden kappaleet. Mieleen ei jäänyt kovin montaa biisiä, mutta kyllä sieltä neljän kärki erottui. Nyt esittelen teille omasta mielestäni parhaat kappaleet.

4. Ranska: Amandine Bourgeois - L'Enfer Et Moi
Mulla tuli tästä mieleen vähän True Bloodin tunnari Jace Everettin Bad Things, johtunee tuosta steel-kitaroinnista mitä tässä biisissä on ripoteltu sinne tänne. Taitaa olla muuten jonkin sortin muoti-ilmiö nyt, 69Eyesin uusi sinkkukin oli täynnä sitä. Tässä L'Enfer Et Moissa, joka kuulemma on suomeksi Helvetti ja minä, on ihanan hikistä laiskuutta. Muijakaan ei ole pahemman näköinen, joten kyllähän mä aika lailla edukseen erottuu sieltä tusinalorttojen voimaballadien keskeltä. Ranska: 7 pistettä.

3. Romania: Cezar - It's My Life
Kun Cezar ilmestyi ruutuun loksahti kaikilta kolmelta paikalla olleelta suu auki. Ensin hämmästytti ulkonäkö: jätkä näyttää siltä kuin hän olisi saanut alkunsa Princen ja George Michaelin intohimoisen yhteisen yön tuloksena, asiaa korostaa vielä virallinen esiintymisasu. Seuraavaksi lähti lentoon se uskomaton falsetti. Mietin, miten voi ihmisestä lähteä sellainen ääni? Onko Cezarilta leikattu pallit veke vai onko hänen äänihuuliaan korjailtu kirurgisin toimenpitein? Voiko tuollaisen äänen saada harjoittelemalla? Biisikin oli melkoisen menevä, varsinki loppupuolelle sijoitettu dupstep-droppi oli aika yllättävä veto. Melkein tekisi mieli laittaa tämä listalla ykköseksi, mutta koska olen viisutosikko saa Romania tyytyä kolmanteen sijaan. Romanialle siis kahdeksan pistettä.

2. Montenegro: Who See - Igranka
 Mua vähän hämmästytti miten vähän tämä sai pisteitä Ylen viisuesikatselmusraadilta. Ainoa joka tämän päälle taisi ymmärtää oli yllättäen Olli Herman. Who See on Montenegron tunnetuimpia hip hop-ryhmiä ja voitti vuonna 2012 MTV Europe Music Awardsissa Best Adria Act-kategorian. Kuuntelin tuossa pari muutakin näiden jätkien biisiä ja yllätyin miten paljon tykkäsin niistä vaikken tajua lyriikoista hevonvaginaa. Myös dubstep kuuluu tänä vuonna useammassa viisussa, niin myös tässä. Igranka (suom. bileet) oli kuitenkin mielestäni hyödyntänyt tuota genreä kaikkein tyylikkäimmin ja asiantuntevimmin. Videota on kritisoitu liian isoista tisseistä ja liian vähistä vaatteista, mutta mun mielestä tuollainen konservatiivisuus on aika hölmöä ku Euroviisuista on kyse, monena vuonnahan suurin osa esiityjistä on ollut isotissisiä minihamemuikkeleita. Kertsit tässä biisissä laulaa Nina Žižić jolla on kyllä varmasti yksi tämän vuoden komeimmista äänistä ja mitä nyt yhtä livevetoa kuuntelin niin osaa laulaa ihan yhtä hyvin myös livenä. Toki Who See on moderniutensa takia vähän alakynnessä, mutta odottaisin kyllä Montenegrosta tämän vuoden yllättäjää. 10 pistettä.

1. Norja: Margaret Berger - I Feed You My Love
Ah, karvat nousee pystyyn joka kerta kun tämän kuulee. Margaret Berger on Norjan Idolsin toisen kauden voittaja, laulaja ja lauluntekijä. Laitoin nyt tämän promovideon koska mun mielestä se kuvastaa live-esitystä paremmin biisin fiilistä. Ylen raati kritisoi Bergeriä liiasta hymyilystä ja keikistelystä esityksen aikana ja ikävä kyllä pitää yhtyä kritiikkiin. Toivottavasti Margaret esiintyy hiukan kohtalokkaammin semeissä ja finaaleissa joihin tän pitäisi heittämällä päästä. Mulla tulee naisen äänestä mieleen Robyn, siinä on vähän samanlaista laiskaa nasaalia. Jotenkin tosi muodikas ääni. Euroviisut ainakin mulle on sellaiset kisat joista pitäisi nousta esiin ihan oikeasti hyviä biisejä ja sen suhteen on kyllä tapahtunut parannusta viime vuonna hurjasti. Viime vuoden voittaja Loreen soi koko kesän ja Rippa taisi jopa ladata hänen albumin jota tuli kanssa kuunneltua jonkin verran. Tapahtui mitä tahansa jää I Feed You My Love varmasti soimaan meidän talouteen ja pakko on varmaan myös etsiä muutakin Margaret Bergerin tuotantoa. Norway 12 points! Huraa!

Kertokaas tekin omat suosikkinne ja vaikka viisumuistojakin jos jotain hauskoja löytyy. Muistakaa myös viisujen aikataulu (kaikki lähetykset TV2 klo. 22.00 eteenpäin): huomenna tiistaina 14.5. semifinaali 1, torstaina 16.5. semifinaali 2 jossa mukana Suomi ja finaali 18.5. Suomalaiset saa äänestää toisen semifinaalin kilpailijoita.

Muokattu 17.5. Korjailin biisien suomennettuja nimiä. 

5.5.2013

Hilpeän leipurin talossa

[:]Tervehdys[:]

Sori että on tullut taas taukoa. Yritän ryhdistäytyä, mutta...noh, kyllä te tiedätte miten hyvin se yleensä pelittää. Asiaan.

Viime viikonloppuna saatiin pitkästä aikaa vieraita (sua ei lasketa, Minna, oot jo kantakalustoa) kun armas siskoni paukkasi meille kuohuvaa kassissaan. Suunnitelma oli juoda, syödä ja laulaa karaokea, me Asikaiset ollaan aika kovia hoilaamaan. 
Leivoin myös tämän iloisen tapahtuman kunniaksi elämäni ensimmäisen täytekakun josta tuli aivan täydellinen kuten arvata saattaa, olenhan magiaa keittiössä.
 Kakkupohja oli itseasiassa tehty suklaakääretortun ohjeella, lopputulos oli aivan järjettömän kuohkea ja kevyt. Väliin tein lime-valkosuklaarahkasta ja kermavaahdosta seoksen, päälle vaahdotin mansikkakermavaahtoa ja koristelin vielä tuoreilla, sokeroiduilla mansikoilla ja maitosuklaaraasteella. Kesä suussa.
 Jengi juo kahvia aina kakun kanssa, oli se kakku sitten mikä tahansa. Omasta mielestäni oikeastaan ainut juoma joka tällaisen makean kesäisen kakun pariksi sopii on skumppa, tai kupliva viini. Meillä laseissa oli Lambruscoa joka on mun mielestä muutenkin hyvä ruokajuoma kesäpöydässä ja maistuu myös tällaiselle viiniarastelijalle.
Kakun mussuttamisen jälkeen siirryttiinkin sitten aika äkkiä karaokelaitteiston ääreen. Sai naapurit nauttia pitkästä aikaa ilmaiskonsertista ja tällä kertaa peräti kaksiäänisesti. Tai kolme, uskaltautuipa Rippakin mikin varteen heittämään parit freestylet.
 
Viimeinen viikko on mennyt leipoessa. Olen leiponut viikon aikana kolme kertaa! Ensin oli tuo kakkuhomma, sitten Lidlissä oli tarjouksessa vihreää parsaa josta piti tietenkin tehdä piirakka ja viimeiseksi käteen tarttui ruuanjaossa mustikkarahkapurkki jonka hyödynsin kuningatarpiirakkaan.
 
En ole koskaan ollut parsan ystävä, varmaan lähinnä johtuen siitä, että yleensä eteen on tullut valkoista purkkiparsaa vihreän tuoreen sijasta. Ehkä ruokablogien aivopesu on kuitenkin alkanut vaikuttaa minuunkin sillä tänä keväänä on himottanut parsaa ihan hulluna. Vihreät parsaniput kauppojen hyllyillä suorastaan kiljuvat mun nimeä. En ollut myöskään koskaan aiemmin tehnyt siis parsapiirakkaa, mutta löysin jo pari vuotta sitten sittemmin kuopatusta Voisilmäpeliä-blogista hyvän ohjeen jota sovelsin hieman ja olihan se nyt ihan s**tanan hyvää. Tätä mussutettiin sitten pienessä darrassa ja katsottiin samalla The Gates-dokumenttia.

Tänään päätin sitten monen päivän jahkailun päätteeksi ryhtyä jälleen toimeen ja pyöräytin kuningatarpiirakan.
En jaksanut alkaa mitään reseptejä suuremmin seuraamaan, joten sävelsin tämän usemman reseptin pohjalta. Pohja on murotaikina johon heitin sekaan kaurahiutaleita ja täytteenä pensasmustikkaa ja vadelmaa sekä mustikkarahka-maitoseos. Kun nyt oli aikaa ja olin jo vauhdissa niin pyöräytin siihen sitten kylkeen myös vaniljakastikkeen. Näistäkään en ollut kumpaakaan tehnyt aiemmin mutta kyllä maistui. Onko kevät innostanut muita keittiössä tai muissa harrastuksissa jotka on ehkä talven aikana vähän jääneet vähemmälle?

Ja hei, ei huolta vaikka tämä mun kirjoittelu on viime aikoina ollut aika kotihommapainotteista, ensi kerralla lupaan kirjoittaa jostain muusta.

10.4.2013

Valoa taloon

Viimeiset pari viikkoa on paahtanut taivaan täydeltä, vihdoin! Eihän siinä mennytkään kuin koko talvi, että tuon aurinkokuntamme oman kaasupallon on voinut bongata. Ollaan oltu ajoissa tänä vuonna ja käyty ottamassa aurinkoa jo monet kerrat, talon päädyssä on ollut useana päivänä jo varmaan siinä 15 astetta lämmintä. Shortsi- ja t-paitakeli siis.

Kevään hiipivä heräily on innostanut myös muuttamaan omaa asuinympäristöä hiukan vuodenaikaan ja mielentilaan sopivammaksi. Vaihdoimme olkkarin järjestystä ja suoritimme mittavahkon siivouksen. Ikkunoita ei tosin olla edelleenkään pesty vielä kertaakaan sen melkein 1,5 vuoden aikana mitä ollaan tässä asuttu, mutta sen ehtii sitten vaikka ensi viikolla. Viikonlopulle on lupailtu rankkoja vesisateita ja sään lämpiämistä, JEIJ!



 Sohva siirrettiin seinältä keskelle huonetta ja telkkari toiselta seinältä sohvaa vastapäätä samalle seinälle oven kanssa. Tilaa tuli heti lisää, tuntuu että saatiin yksi huone lisää. Cd-hylly sai myös siirtyä kirjahyllyn paikalle. Tuo taulu mikä laitettiin seinälle on allekirjoittaneen vesivärityö lukioajoilta. Meillä ei ollut tarpeeksi isoa valkoista paperia tohon taustalle niin tuhottiin sitten yksi lakana, näyttää itseasiassa aika kivalta ja tuo vähän eloa ja orgaanisuutta kokonaisuuteen. Teos kuvaa homojen oikeuksia ja kristillisen oikeiston tuhoa :D
Tein pienen mustavalkoisen nurkan oviaukon viereen. Kissataulu on ostettu vitsinä lahtelaiselta huoltsikalta muistaakseni viime joulun aikoihin. Kortit on saatu siskolta ja kummitädiltä ja kehystetyt valokuvat ovat itseottamiani ja kehittämiäni.
Mummon muistaakseni jostain päin Afrikkaa tuoma norsupatsas seisoo ranskalaishenkisen kultapeilin alla kiinalaisella (japanilaisella?) pöytäliinalla. Hyvin monikulttuurista, ehem.
Ylhäällä näemme jokaiseen itseään kunnioittavaan talouteen kuuluvan tarjoiluhyllyn, tokikin kaikki pullot on juotu tyhjiksi jo aikaa sitten eikä uusia ole ollut varaa ostaa. Tai no, on siellä vielä puolikas itsetehtyä snapsia ja jotain liruja pullojen pohjilla. Mut hei, ainakin toi karahvi on siisti! Alapuollella osa DVD-kokoelmaa ja korunäyttely. Tuo risti väärin päin on Ripan veljen takoma ja tekemä. Sopii tyylikkään asukokonaisuuden täydentämisen lisäksi silmien puhkomiseen, joskaan tämä tuskin on ollut alkuperäinen tarkoitus.
Tämä hylly suorastaan huutaa: "Hei, me ollaan sivistyneitä!"
Ripan suurin aarre. Itsekin olen nahkahomojen ystävä, ette varmaan blogin nimestä arvanneet? Tompasta on tulossa muuten kotimainen elokuva, jonka toisena ohjaajana häärii eräs entinen kaveri. Näyttää siltä, että tyylikästä filkkaa olisi tulossa. Jää kovaan odotukseen. Toivottavasti Huttusen poika ei petä.

 

Ps. Ensi viikolla saadaan uusi sohva ja sänky, jippii!

15.3.2013

Pidä huolta

Kuuntelin tuossa Radio Helsingiltä Paskalistaa, kun soimaan lähti Pave Maijasen klassikko Pidä Huolta. Kappalehan on vuosikausia toiminut RAY:n tunnuskappaleena innostavien lyriikoidensa ansiosta (takia?). Aloin kuunnella noita lyriikoita. Olen aiemminkin kiinnittänyt niihin huomiota, ovathan ne aivan mahdottoman kornit. Nyt huomioni kuitenkin kiinnitti se, miten ne ovat väärässä niin monessa asiassa. Tarkastellaan hieman:

1."Pidä huolta luonnosta se susta huolen pitää" 
Väärin. Luontoa ei kiinnosta paskan vertaa mitä sinulle käy. Jos jotain, niin se yrittää tuhota sinut. Luonnossa esiintyy tuhansia, ellei miljoonia myrkyllisiä aineita, joita löytyy sekä kasvi- että eläinkunnasta, puhumattakaan siitä, että voit joutua vaikkapa ahman raatelemaksi. Evoluutio karsii heikoimmat ja luonnossa selviäminen vaatii valtavasti nokkeluutta sekä erilaisia taitoja.

2. "Muista, vanhukset ei kuulu vanhaikotiin" 
Kyllä kuuluu, ei niitä huvin vuoksi rakennella. Kaupunki on nuorten ja terveiden paikka.   

3."Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin" 
Valtiot aloittavat sotia, eivät yksityiset ihmiset (lukuunottamatta tiettyjä diktaattoreita jotka nekin lähinnä keskittyvät yleensä omien kansalaistensa tappamiseen ja tuskin pahemmin välittävät siitä, mitä Pave Maijanen on mieltä). Rivikansalaiselta on kohtuutonta vaatia jotain niin suurta, kuin sotien estämistä taikka lopettamista. 

4. "Jokainen, joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa" 
Ei tajua. Voi Pave, kunpa maailma ja ihmiset olisivatkin noin yksinkertaisia ja hyväntahtoisia. Otitko tätä kappaletta kirjoittaessasi huomioon esimerkiksi sosiopaatteja taikka psykopaatteja? Kipitäpä nyt kotiisi häpeämään.
Ai niin, Pavellahan oli myös upea tukka vielä 80-luvulla! 

10.2.2013

Suuri muodonmuutos

Rippa tykkää aina leikillään valittaa, että muutan muotoa koko ajan. "Joka kuukausi se on eri nainen." Perjantaina vietiin kuitenkin päätökseen mun suurin muuttumisleikki vuosiin.

Tästä se lähti. Kerran värjätty kusenvaalea otsis ja ruskea takatukka. Ei ihme jos talvi masentaa kun peilistä tuijottaa noin väritön tapaus.

Oli aika radikaalien toimien. Otsis vaalentui uudemman kerran ja ruskea vaihtui mustaan. Huomatkaa upea suihkulakki-tekniikka. Ei mene ainakaan aineet sekaisin. Tuplavaalennus oli välttämätön toimenpide, sillä oranssihtavaan pohjaan on hankala saada...

...kirkkaanpinkkiä lopputulosta! Tervetuloa takaisin, nuoruus! Mulla on ollut vaaleanpunainen tukka viimeksi kai vuonna 2010, tuntuu tosin pidemmältä ajalta. Elämä näytti heti paljon pirteämmältä vaaleanpunaisten lins...hiusten läpi. Värinä käytin Crazy Colorin Pinkissimoa, vähän hoitoaineella jatkettuna. Tämä ei tokikaan ollut tarpeeksi radikaalia. Not enough, not enough...

KUITUJA! Paitsi vatsani, myös tukkani kaipaa kuituja. Mulla oli kerran aiemmin locksit, taisi myös olla vuonna 2010 tms ja niin hirvittävä kuin poisto-operaatio aikanaan olikin, niin ihanien pötkylöiden edut löivät laudalta kaikki kettumaiset jutut... niin kuin esim. pesemisen, kuivaamisen, näiden kanssa nukkumisen yms. Tunnetusti olen myöskin maailman kärsivällisin tukan kasvattaja...not. Pyydän anteeksi kuvien laatua, kuvaajamies ei tainnut olla enää ihan täysissä sielun saatika ruumiin voimissaan tässä vaiheessa. Kyllä noista nyt silti ihan käyvän kuvan saa tapahtumien kulusta. Nämä patukat on siis kanekalon-kuitua, tilattu Cybershopista ja kaikkiaan niitä taisi mennä minun tukkaan vajaat neljä pakettia. Joskaan en ole vieläkään kyennyt paikantamaan loppuja lockseja. Tukan kiinnittämisoperaation suoritti ihana Aino. Kiitos vielä miljoona kertaa.

Leikkasin myös otsiksen eri malliseksi ja lopputulos näyttää tältä:

Taas kerran tosi hyvä kuvanlaatu. Tai siis hipsteristi tarkoituksellahan nämä on näin sumusia.
Ihanasti matchää nyt tukka ja ulkoasusteet. Suosittelen jälleen kerran riskinottoa ulkonäön suhteen, ja miksen noin elämässä yleensäkin. Kyllä virkistää mieltä. Tosiasiallinen seikkahan on se, että tukan muuttaminen vetää huomion pois pullanaamasta laihdutusmotivaation puuttuessa. Omia epävarmuuksiani näin paikkailen. Hyvin toimii!

19.1.2013

Pesän rakentamisen taito, eli kuinka opin rakastamaan majailua

Heipparallaa ihmiset ympärilläni!

Viimeisen vuoden aikana olen tonkinut sisintäni ja löytänyt sieltä lapsen. Tarkoitan siis sisäistä lapsenmielisyyttä. Olen palauttanut mieleeni huolettomien nuoruusvuosien lempiharrastuksen: majojen rakentamisen. Oi muistatte kai ne lakanoista ja tyynyistä pöytien alle rakennetut hökkelit, tai kirjakasoista rakennetut pylväät joiden varaan viriteltiin äidin huiveja markkeeraamaan kattoja ja seiniä? Miksi tällaisista viihdykkeistä pitäisi luopua kun kasvaa aikuiseksi? No, en minäkään sille mitään hyvää syytä keksinyt.


Rakensimme Ripan kanssa yhteistuumin ensimmäisen aikuisiän majamme sänkyyn. Virittelimme sängyn jokaiseen kulmaan erilaisia keppimäisiä esineitä, kuten luudan- ja mopinvarsia, ja viritimme niiden ylle pari lakanaa. Hyvin yksinkertaista, mutta toimi. Ainoa vaan, että teimme kyseisestä häkkyrästä vähän turhan tiiviin mistä syystä siellä tuli aivan hillittömän kuuma. Sitäpaitsi siellä tuli nopeasti aika tylsää, patjan joustavuudesta johtuen kun ei voinut esim. pelailla lautapelejä ja katon mataluus taas esti Rippaa istumasta, joten majan ainoa aktiviteettimahdollisuus oli makoilu.

No, joitain viikkoja myöhemmin kävimme hakemassa lähimetsän hakkuualueelta jämäpuuta, kolme pitkää ja ohutta puunoksaa tai saattoivat ne olla runkojakin, ja rakensimme niistä majamaisen katoksen olohuoneen sohvasängyn ylle.
Rakennelmasta oli alunperin tarkoitus tulla perinteinen maja, mutta kunnianhimon iskiessä lopputulos lähenteli enemmän viilentävää katoksellista keidasta. Tässä rakennuspalikoina käytetty lakanaa (katto), vanhaa verhoa (harmaa kangas), alunperin äidin takkiin tarkoitettua samettikangasta (punamusta kangas) sekä mummovainaan Intiasta tuomaa isoa huivia (oranssi päätykangas). Tämä rakennustaiteen taidonnäyte pysyi pystyssä monta kuukautta. Lopulta se oli pakko ottaa alas, että kattona toiminut lakana saatiin pestyä. Hankaloitti näet petivaatteiden vaihtoa, kun ainut käytössä ollut lakana (meillä on niitä vain kaksi) piti pestä, kuivattaa ja laittaa uudelleen sänkyyn samana päivänä. Suunnitelmissa on, että tuo elegantti katos pystytetään uudestaan jahka löydämme siihen sopivat kankaat jostain, jos vaikka saisi koko homman tehtyä samasta materiaalista! Puukehikko koristaa olohuonettamme edelleen sisustuselementtinä.

Kun muutimme asumaan nykyiseen asuntoomme yksi asia mihin rakastuin oitis oli vaatehuone. Mielessäni pörräsi jo silloin suunnitelma pienestä olokolosta jonka voisin rakentaa huoneen perälle jäävään syvennykseen. Eilen tartuimme härkää sarvista toteutimme vihdoin tämän visioni. Ladoimme lattialle huopia ja peittoja ja toimme täydennykseksi kasan tyynyjä. Voi pojat!
Kuvamuokkaus Ripan käsialaa
En ollut eläissäni tuntenut oloani niin mukavaksi missään. Istuin pesässäni monta tuntia fiilistellen. Mutta sitten Rippa sai ajatuksen: jospa tekisimme olokolosta niin suuren, että sinne mahtuisi kaksi ihmistä! Ryhdyimme tuumasta toimeen. Aluksi ideana oli irrorraa vaatehyllykön alimmat tasot, jotta pystyisimme istumaan seinää vasten samalla kun katsoisimme vastakkaisella hyllyllä nököttävän läppärin ruudulta jotain mukavaa ohjelmaa. Ikävä kyllä kovasta yrityksestä ja kiskomisesta huolimatta hyllyt eivät suostuneet irtoamaan. Täytyi siis muuttaa suunnitelmaa ja tällainen tämä nyt on:
"Patjan" rakenne on seuraava: pohjalla on kookas viltti, sen päälle on ladottu pehmusteeksi vanhoja vaatteita, sitten on päällekkäin kaksi petauspatjaa ja päällimmäisenä pehmoinen peitto. Tulos on yllättävän pehmeä ja mukava. On hauska tarkastella maailmaa lattiatasolta, kaikki näyttää suurelta ja mystiseltä. Sitäpaitsi tämä pesä toimii vallan hienosti myös vieraspetinä, itse voisin nukkua täällä vaikka kaikki yöt jollei komeampi puoliskoni siitä pahoittaisi mieltään. Että tervetuloa vaan kokeilemaan!
 Voitte kutsua minua hulluksi, mutta älkää tuomitko ennen kuin itse kokeilette majailun jaloa lajia. Sitä paitsi suurta Dalia lainaten: "Ainoa ero hullun ja minun välillä on, että minä en ole hullu."


5.1.2013

Asiakaspalvelijan päiväkirjasta

Varoitus! Teksti sisältää avautumista ja normaaliakin enemmän lapsille sopimatonta kielenkäyttöä. Teksissä ilmaistut mielipiteet ovat puhtaasti turhautuneen ihmisen purkautumista ja osoittavat huonoa harkintaa. Bloggaaja pyytää, ettei häntä tuomittaisi tämän inhimillisen höyryjen päästämisen tarpeen vuoksi.

Nyt kun mä en ole enää töissä voin vihdoin avautua kaiken maailman idiooteista joita sain kassalla kohdata. Yksi jamppa tuli eilen valittamaan, että hän oli ostanut meiltä soivia joulukortteja jotka ei olleet sitten soineet. Voi vitun pässi... Jos sä olet ylipäätään niin typerä, että ostat jotain niin saatanan ärsyttävää kuin _soivia_ joulukortteja joita en voi kuvitella kenenkään oikeasti edes haluavan niin kuinka tyhmä saa olla, ettet tajua testata niitä ennen ostamista? Ainoa mitä se vaatii on jotain niinkin monimutkaista kuin kortin avaaminen ja kuunteleminen että piipittääkö se mulkero. Onko liian hankala toimitus? Sitten sä kehtaat tulla mulle sanomaan, että se on MEILLE noloa ettei teidän herneaivoisuutenne osaa tarkistaa hyvin yksinkertasella toimenpiteellä tuotteen toimivuutta ennen kuin sen itsellensä lunastaa? Mistähän vitusta luulet meidän tietävän, että meillä on siellä loppuun soitettuja kortteja jos ei kukaan niistä meille ilmoita? Luuletko kenties, että meillä on vuoden pahimmassa ruuhkassa aikaa testailla joka ikistä tuotetta? Valot päälle nyt, hei.
Lähde: http://alltheragefaces.com
Tiesittekös, että vittumaisin ihmisryhmä asiakkaina ja ihan noin elämässä yleensä ovat keski-ikäiset, keskiluokkaiset (eli melko hyvätuloiset) miehet. He kun kuvittelevat aina tietävänsä kaiken paremmin kuin muut, ovat kärsimättömiä, ylimielisiä ja epäkohteliaita, sekä pahimmassa tapauksessa kuvittelevat tämän kaiken tekevän heistä aivan vastustamattoman hurmaavia. He myös ilmeisesti kuvittelevat olevansa niiiiin erityisiä, että ansaitsevat kaikesta mahdollisesta erikoistarjouksia. Otetaas esimerkki: keski-ikäinen, hyvätuloinen mies tulee kiireessä ostamaan joulua varten lasten iloksi tonttulakkeja. Lakit ovat tavallisia edullisia, kaikin puolin kunnossa olevia punaisia tonttuhattuja. Hinta on vedetty niin alas, ettei varmasti ole kenellekään epäselvää, että kyseessä on suorastaan puoli-ilmainen tuote. Mutta keski-ikäinen mies ei olekaan kuka tahansa. Hän olisi valmis maksamaan viidestä tonttulakista korkeintaan kolmen lakin hinnan. Newsflash mister: suomalaisessa kaupankäynnissä ei ole tinkimiskulttuuria. Jos haluat tinkiä mene Turkkiin. Sitäpaitsi onkohan nyt ihan oikea paikka alkaa kitsastelemaan kun kyse on ilmeisesti omille lapsillesi tarkoittamasta joulun taiasta? Te, hyvä herra, olette vastenmielinen ihmisriekale. Jos et ala pian maksaa täyttä hintaa niin voin kyllä periä sulta ylimääräistä palvelumaksuakin. Keski-ikäiset ukot on muuten juuri se ihmisryhmä joka jaksaa vitsailla että "täähän on sitten varmaan ilmanen hehheh" jos tuotteen hintalappu on kadonnut.

Mikä siinä muuten on, että juuri ne ihmiset joilla selvästi on varaa maksaa muistaa aina sanoa tympääntyneellä äänensävyllä etteivät he halua pussia jos se maksaa. No, se on kyllä normaalisti ilmainen, mutta jos sä et pyyhi tuota norsunvittua naamaltasi niin pistänkin sulle ihan erikoistarjouksena vähän extraa laskuun. Vaikka se pussi jokusen sentin maksaisikin, niin sun mittatilauspuvusta ja kultasesta Rolexista mä voin päätellä ettei ne pikkuhilut sun talouttasi varsinaisesti kaada. Tiedoksi: tuollainen käytös, kitsastelu ja tavallisen työmuurahaisen selkänahasta tarjousten repiminen on juurikin se asia joka saa aikaan ns. herravihaa. Pihiys on todella mautonta kun rahaa on. Sitä paitsi mä olen täällä töissä ilman palkkaa joten jos mun työmoraalini olisi vain rahan motivoimaa, mitä se sun onnekses ei ole, niin lentäisit täältä aika pikaseen ns. hevon kuuseen.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulevat alennusmyyntiurpot. How fuckin' dumb can you get? Ikkunassa on kaksimetrinen plakaatti, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin: "KAIKKI TUOTTEET -50%". Mitä kysyy asiakas? "Saako tästäkin hinnasta puolet pois?" No mitäpä luulet? Opettele lukemaan tai Imma get all Christian Bale on yo stupid ass, bitch!
Lähde: http://knowyourmeme.com
Nyt kun typerysten aiheuttama höyry on päästetty ulos voin kehua mukavia asiakkaita. Onneksi suurin osa ihmisistä lukeutuu tähän ryhmään. Useimmat ihmiset ovat ystävällisiä, kohteliaita, fiksuja ja kivoja. Asiakaspalvelussa vain hyvin usein yksi mätämuna voi pilata viidentoista hyvän tyypin aiheuttaman fiiliksen. Olen kuitenkin aina kohtelias ja korrekti myös kusipäitä kohtaan ja olen yllättänyt jopa itseni miten pitkäjänteisesti jaksan vastailla typeriin kysymyksiin ja piikitteleviin kommentteihin hymyssä suin. En ole sortunut vittuiluun kertaakaan! Hyvä minä! Ja olen jopa nauttinut asiakaspalvelusta mitä en olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kuitenkin jos joskus pääsen omaksi pomokseni tulee roolimallini olemaan Barry, Jack Blackin roolihahmo High Fidelityssä. Muistatteko sen kohtauksen, missä Barry rähjää asiakkaalle joka on tullut etsimään tyttärelleen Stevie Wonderin I just called to say I love you-sinkkua ja osoittanut näin huonoa makua (joskin Rob myöhemmin huomauttaa, ettei kyseessä ollut edes miehen oma huono maku vaan hänen tyttärensä)? Siinäpä esikuvaa kerrakseen.
Lähde: http://thisdistractedglobe.com